MIKÄ PELASTAISI KIVIJALKAKAUPAN? (ESA SAARELAINEN)

Posted on Posted in Yleinen

Televisiossa julkaistiin joku aika sitten paria sarjaa, jossa pääosissa ovat tavaratalot noin reilun sadan vuoden takaa tavaratalojen alkutaipaleelta. Tavaratalot kilpailevat sarjoissa asiakkaiden sydämistä tuomalla ensimmäistä kertaa tuotteet tiskin takaa esille sekä tarjoamalla yhdestä paikasta laajaa ja ainutlaatuista tuotevalikoimaa. Suurimman vaikutuksen tekee kuitenkin se, että asiakkaille pyritään luomaan elämyksiä palvelun, tuotteiden esillepanon ja erilaisten ohjelmanumeroiden avulla.

Suomessa tavaratalot ovat lähestyneet kilpailumielessä toisiaan huolestuttavaa vauhtia. Parhaiten menestyvät tällä hetkellä ne, jotka ovat keskittyneet laajaan tuotevalikoimaan ja edullisiin hintoihin. Televisiosarjoissa esiintyvät loistokkuus ja elämyksellisyys ovat kadonneet. Keskivertoa ja keskihintaista tuotevalikoimaa keskinkertaisella palvelulla on toki yhä enemmän tarjolla.

Voiko kivijalkakauppa tuottaa elämyksiä? Abercrombie & Fitch on 1892 perustettu yhdysvaltalainen vaatetusalan yritys, joka valmistaa, markkinoi ja myy lähinnä nuorille suunnattuja vapaa-ajan vaatteita. Ketjulla on useita satoja myymälöitä ja se on leviämässä myös Eurooppaan. Lähin myymälä tällä hetkellä taitaa olla Kööpenhaminassa. Myymälät voi tunnistaa näkemättä kauppaa ensinnäkin tuoksun perusteella. Abercrombie & Fitchillä on omia hajusteita naisille ja miehille, jota levitetään runsaasti myymälän lähiympäristöön. Myymälän sisäänkäynnit ovat monella tavalla näyttäviä! Parilla vierailulla oppii tunnistamaan myymälän, vaikka mitään valomainosta tai edes kylttiä ei välttämättä ole. Näyttävyyttä lisäävät ovella asiakkaita vastassa olevat upeat nuoret naiset ja miehet. Ovella on naispuolisten asiakkaiden – ja toki halukkaiden miestenkin – mahdollisuus ja tapana kuvauttaa itsensä miespuolisen mallin kanssa. Treenatut nuoret miehet esiintyvät ilman paitaa tai auki olevassa takissa. Asiakkaita vastaanottamassa ja ohjaamassa olevat naiset huolehtivat myös kuvauksesta. Sisällä yllättää pimeys ja lujaa soiva musiikki; tunnelma on kuin ennen vanhaan diskossa. Tuotteet ovat tietysti muodikkaita, laadukkaita ja uskottavan hintaisia. Voimakkaat tuoksut, pimeys ja kovaääninen musiikki eivät tunnu haittaavan ostamista, vaan myymälät ovat jokaisella käyntikerralla olleet täynnä ostavia asiakkaita. Asiakaskirjo on laaja myös iän ja kansallisuuden suhteen – turistit siis tulevat katsomaan myymälää kuin nähtävyyttä. Ja täydentävät elämyksensä ostoksia tekemällä.

Osataan sitä Suomessakin elämyksiä järjestää. Arnold Schwarzenegger vieraili esittelemässä lihaksiaan ja villitsemässä yleisöä Stockmannilla Helsingissä 27. syyskuuta 1971.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *